Liiketoiminnan erikoisammattitutkinto (1.1.2019) | Henkilöstöhallinnon osaamisala
Tutkinnon suorittaneella on osaamista toimia vaativissa liiketoiminnan asiantuntija- tai esimiestehtävissä. Hänellä on hyvää liiketoimintaosaamista ja hän verkostoituu ammatillisesti. Hänellä on viestintä- ja vuorovaikutusosaamista sekä tehtävissä tarvittavaa kielitaitoa. Hän käyttää tieto- ja viestintätekniikkaa tarkoituksenmukaisesti ja toimii erilaisissa digitaalisissa ympäristöissä. Hän seuraa liiketoiminnan kehittymistä ja kehittää vastuualueensa liiketoimintaa ja toimintaprosesseja sekä omaa osaamistaan. Tutkinnon suorittaneen osaaminen vaihtelee osaamisaloittain sekä valinnaisten tutkinnon osien mukaan.
Henkilöstöhallinnon osaamisalan suorittaneella on osaamista erilaisiin henkilöstön osaamisen kehittämiseen ja työhyvinvointiin liittyviin tehtäviin sekä palvelusuhdeasioiden hoitamiseen. Hän osaa toimia esimiesten tukena ja asiantuntijana henkilöstöasioissa.
Taloushallinnon osaamisalan suorittaneella on kokonaisvaltainen näkemys talouden hallinnasta. Tutkinnon suorittanut osaa esimerkiksi analysoida, suunnitella ja seurata taloutta, rahoitustoimintaa sekä toteuttaa budjetti- tai talousarvioseurantaa ja sisäistä laskentaa sekä laatia konsernitilinpäätöksen.
Myynnin ja markkinointiviestinnän osamisalan suorittaneella on myynnin tai markkinointiviestinnän johtamisen ja kehittämisen osaamista monikanavaisesti suunniteltuna ja toteutettuna.
Kaupan osaamisalan suorittaneella on osaamista toimia kaupan alalla esimies- tai asiantuntijatehtävissä sekä myynnin että valikoimatyön kehittämistehtävissä.
Kiinteistönvälityksen osaamisalan suorittaneella on osaamista toimia kiinteistönvälitykseen liittyvissä asiantuntija- tai johtotehtävissä esimerkiksi uudiskohteiden välitykseen, kiinteistöjen ja osakehuoneistojen arviointiin tai kiinteistönvälitysliikkeen johtamiseen liittyen.
Kansainvälisen liiketoiminnan osaamisalan suorittaneilla on osaamista toimia erilaisissa yrityksissä tai organisaatioissa kansainväliseen kauppaan liittyvissä asiantuntijatehtävissä, jotka voivat liittyä kansainväliseen myyntiin ja markkinointiin tai hankintatoimeen.
0180
Liiketoiminnan erikoisammattitutkinnon laajuus on 180 osaamispistettä. Tutkinnossa on kuusi osaamisalaa:
- henkilöstöhallinnon osaamisala
- taloushallinnon osaamisala
- myynnin ja markkinointiviestinnän osaamisala
- kaupan osaamisala
- kiinteistönvälityksen osaamisala
- kansainvälisen liiketoiminnan osaamisala.
Tutkinnossa on kaikille osaamisaloille pakollinen tutkinnon osa Vastuualueen liiketoiminnan suunnittelu ja toteuttaminen (60 osaamispistettä). Lisäksi kaikilla osaamisaloilla on valinnaisia tutkinnon osia osaamisalakohtaisesti.
060
Pakollinen tutkinnon osa
6060
Vastuualueen liiketoiminnan suunnittelu ja toteuttaminen
0120
Henkilöstöhallinnon osaamisala
060
Valinnaiset tutkinnon osat 1
060
Henkilöstötyö
060
Henkilöstön osaamisen kehittäminen
060
Valinnaiset tutkinnon osat 2
060
Hankintojen suunnittelu ja toteuttaminen
060
Henkilöstön osaamisen kehittäminen
060
Henkilöstötyö
060
Kehittämisprojektin suunnittelu ja toteuttaminen
060
Toiminnan ohjaus ja mittaaminen
060
Työsuojelun ja työhyvinvoinnin kehittäminen
060
Tutkinnon osa toiselta osaamisalalta
060