Turun ammatti-instituutti Menu

Ajoneuvoalan ammattitutkinto (1.8.2018) | Vauriokorjauksen osaamisala

Ajoneuvoalan ammattitutkinnon suorittaneella on ajoneuvoalan tehtävässä edellytettävä ammattitaito osaamisalansa ja tehtäväkuvansa mukaisesti. Tutkinnon suorittanut osaa toimia ajoneuvoalan tehtävissä itsenäisesti ottamalla huomioon työssään ajoneuvoalaa säätelevät lait, asetukset ja määräykset. Työssään hän toimii huolellisesti ja ammattitaitoisesti. Hän osaa suunnitella ja organisoida oman vastuualueensa toimintaa laadukkaasti ja kustannustehokkaasti ja noudattaa työlainsäädäntö-, työturvallisuus- ja ympäristömääräyksiä sekä laatujärjestelmän ja työympäristön muita ohjeistuksia. Tutkinnon suorittaneella on kokonaisnäkemys ajoneuvoalasta ja sen mahdollisuuksista sekä omasta roolistaan ajoneuvoalan työtehtävien toteuttajana.

Ajoneuvoalan ammattitutkinnossa on valittavissa seuraavat osaamisalat: myynnin ja asiakaspalvelun osaamisala, korjaamopalvelun osaamisala, vauriokorjauksen osaamisala, työnjohdon osaamisala tai rengaspalvelun osaamisala.

Tutkinnon suorittaja valitsee suoritettavaksi toimenkuvansa mukaisesti tarvittavat tutkinnonosat osaamisalan pakollisista ja valinnaisista tutkinnonosita niin, että tutkinnon osaamispistemäärä täydentyy vähintään 150 osaamispisteeseen.Tutkinnon suorittanut osaa toimia toimenkuvansa mukaisissa ajoneuvoalan tehtävissä kehittäen omaa ammattitaitoaan ja organisaationsa toimintaa.

0150

Ajoneuvoalan ammattitutkinnon laajuus on 150 osaamispistettä. Tutkinto sisältää viisi osaamisalaa, jotka ovat: Myynnin ja asiakaspalvelun osaamisala, automyyjä, konemyyjä, varaosamyyjä ja korjaamopalvelumyyjä; Vauriokorjauksen osaamisala, Ajoneuvomaalari ja korikorjaaja; Korjaamopalvelun osaamisala; Työnjohdon osaamisala sekä Rengaspalvelun osaamisala.

Ajoneuvoalan ammattitutkinnon suorittaneella on ajoneuvoalan tehtävässä edellytettävä ammattitaito osaamisalansa ja tehtäväkuvansa mukaisesti. Tutkinnon suorittanut osaa toimia ajoneuvoalan tehtävissä itsenäisesti ottamalla huomioon työssään ajoneuvoalaa säätelevät lait, asetukset ja määräykset. Työssään hän toimii huolellisesti ja ammattitaitoisesti. Hän osaa suunnitella ja organisoida oman vastuualueensa toimintaa laadukkaasti ja kustannustehokkaasti ja noudattaa työlainsäädäntö-, työturvallisuus- ja ympäristömääräyksiä sekä laatujärjestelmän ja työympäristön muita ohjeistuksia. Tutkinnon suorittaneella on kokonaisnäkemys ajoneuvoalasta ja sen mahdollisuuksista sekä omasta roolistaan ajoneuvoalan työtehtävien toteuttajana.

Tutkinnon suorittaja valitsee suoritettavaksi toimenkuvansa mukaisesti tarvittavat tutkinnonosat osaamisalan pakollisista ja valinnaisista tutkinnonosita niin, että tutkinnon osaamispistemäärä täydentyy vähintään 150 osaamispisteeseen.

0150

Vauriokorjauksen osaamisala

Sisältää ajoneuvomaalauksen ja ajoneuvojen korikorjauksen osaamisen valinnoista riippuen

0150

Ajoneuvomaalari

0100

Pakolliset tutkinnon osat

4040

Vahingon haltuunotto

3030

Pohjustustyöt

3030

Ruiskumaalaustyöt

050

Valinnaiset tutkinnon osat

025

Lasin vaihto ja korjaus

025

Alumiinisten korinosien oikaiseminen

025

Pienet erikoiskorjaukset

025

Maalipintaa rikkomaton korjaus

020

Osien irrotus- ja asennustyöt

015

Muovikorjaus
Tutkinnon osa valittavissa tässä osaamisalassa vain ajoneuvomaalauksen valinnaisena

015

Pintaoikaisu

015

Erikoismaalaus

015

Raskaan kaluston maalaus

015

Auton fiksaus

015

Auton kalvotus ja teippaus

025

Tutkinnon osa tai osia toisesta tutkinnosta tai osaamisalasta
Tutkintoon voidaan valita tutkinnon osa tai osia toisesta osaamisalasta tai perus-, ammatti- tai erikoisammattitutkinnosta sen verran, että tarvittava 25 osp täyttyy. Tutkinnon osa tai osat nimetään tutkintotodistukseen siten, kuin se on siinä tutkinnossa, josta se on valittu ja sen tai niiden osaamispistemäärä on sen mukainen, kuin pistemäärä on siinä tutkinnossa, josta se on valittu

0150

Korikorjaaja

0100

Pakolliset tutkinnon osat

4040

Vahingon haltuunotto

3030

Oikaisutyöt

1515

Osien asennus-, korjaus- ja vaihtotyöt